keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Mummojen aika

Luettuani iltapäivälehdestä, viikonlopun Ranskan tapahtumista, en voi kun ihmetellä.... Yksi terroristeista oli huutanut, että "Syyriassa tapetaan viattomia sivullisia, nyt tiedätte miltä se tuntuu!"

Anteeksi kuinka? Hän siis jatkoi samaa linjaa, kuin mitä vastaan kapinoi. Näinkö ne asiat korjaantuu, onko joskus korjaantunut? Onko? 

Viime viikolla radiossa kerrottiin urheasta mummosta, joka oli taltuttanut humalaisen kantasuomalaisen miehen, joka oli kovin sanakääntein provosoinut ulkomaalaistaustausta henkilöä. Nyt on mummojen aika, menkää ja tehkää rauha! Viipurinrinkelit käsveskaan ja maailmalle rauhankahvien keittoon. Enkä sano tätä vitsinä, vaan varteenotettavana rauhan eleenä. Olisiko siinä oikeasti ideaa... pikkuinen herttainen mummo menisi äkkäilevien pääjehujen juttusille. Keittäisi kahvit, murtaisi rinkelin. Sanoisi heille että älkää ennää sotiko ja tappako, isot miehet... kyllä me mahutaan täällä kaikki olemaan... ja mukavempihan se on ilman sotia elää.

Jos uskaltaisin, menisin itse mummon hommat suorittamaan. En pysty ymmärtämään, mitä tällä terrorismilla on tekemistä minun kanssani. En usko (kenenkään) Jumalaan, en Allahiin, en Jahveen - uskon vain elämään. Miksi minun siis pitää pelätä elää täällä meidän yhteisessä maailmassa? Haluan vain olla ja elää elämääni, käydä töissä, kasvattaa lapseni, istua kahvilassa, olla konsertissa, seurata urheilua, matkustaa ulkomaille. Ilman että tarvitsee pelätä.

En usko että rakkaus pelastaa, vaikka kuinka rakastan, ei nämä teot sillä häviä.

Mutta uskon, että jos olemme yhdessä rintamassa, käsi kädessä, niin ehkä - ehkä jotain saavutamme. Ja tarkoitan hyvät ystäväni sitä että otat myös sen ihmisen kädestä kiinni, joka on lähtenyt henkensä edestä pahaa maailmaa pakoon. Se on ehkä yksi keino estää maailman kahtia jakautumista, omilla kotikonnuillamme.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti