Eihän tämmöinen jännityksessä pitäminen ole reilua lainkaan! Mielikuvissani pakkaan jo tavaroita pahvilaatikkoon ja lähden uhmakkaasti kohti uusia haasteita. Todellisuus voi olla jotain ihan muuta, mikä ihme on naisen mielensyövereissä vinksallaan kun aina aloittaa pilvilinnojen rakentamisen?
Tapaa mies - ala suunnitella yhteistä kotia... Sitten äksyillään kun ei homma etenekään ja mies juoksee tukka putkella karkuun. Been there done that.
Laita työhakemus - istu jo uudessa työhuoneessa... Ja pety raskaasti kun et tulekaan valituksi. Been there done that.
No, tämä jännitys jota nyt poden on hieman pidemmälle viedyn projektin aikaan saamaa, joten odotellaan. Eiköhän viikon päästä olla jo viisampia.
keskiviikko 31. lokakuuta 2012
maanantai 29. lokakuuta 2012
Lentää lepakoiden kanssa
Ajatukset alkaa lentää sillon kun lasken pään tyynyihin, miksi ihmeessä! Väsyttää ja tahtoisin nukkua... Pää alaspäin nuokkuvat, mustiin jänteviin siipiin kietotuneet ajatukset kellahtavat kumoon, oikovat puutuneita jäseniään ja alkavat tanssia keskenään. Nuku siinä sitten.
Illalla seurasin naapurini ja ystäväni Mirvan vaalitulosta, joka kävi hyvinkin jännittäväksi. Muutama ääni lisää ja olisi saanut valtuustopaikan, ansaitun. Tämä johdatti ajatukset ystävyyteen. Oikea ystävä uskoo ja kannustaa, antaa palautetta ja uskaltaa muutakin kun hymistellä. Mulla on yksi ystävä jonka ystävyys on vaakalaudalla, aika lailla kallistuneella. Vetää välillä hiljaiseksi kun on tavattu, täytyy myös antaa eikä vaan ottaa. Olen yrittänyt antaa kaksin käsin, kehunut aiheesta ja kannustanut tulevaisuuden haaveita. Nyt kun hänellä näyttäisi asiat ratkeavan toivottuun suuntaan, on sitten yks ja sama miten toisilla menee. Ei huomaa vaikka alasti päälläni seisoisin - tosin en ole sitä kokeillutkaan. Kannattaako jatkaa vai annanko mennä?
Eihän ystävyys ole aina ikuista. Toisista vaan haluaisi pitää kiinni.
Illalla seurasin naapurini ja ystäväni Mirvan vaalitulosta, joka kävi hyvinkin jännittäväksi. Muutama ääni lisää ja olisi saanut valtuustopaikan, ansaitun. Tämä johdatti ajatukset ystävyyteen. Oikea ystävä uskoo ja kannustaa, antaa palautetta ja uskaltaa muutakin kun hymistellä. Mulla on yksi ystävä jonka ystävyys on vaakalaudalla, aika lailla kallistuneella. Vetää välillä hiljaiseksi kun on tavattu, täytyy myös antaa eikä vaan ottaa. Olen yrittänyt antaa kaksin käsin, kehunut aiheesta ja kannustanut tulevaisuuden haaveita. Nyt kun hänellä näyttäisi asiat ratkeavan toivottuun suuntaan, on sitten yks ja sama miten toisilla menee. Ei huomaa vaikka alasti päälläni seisoisin - tosin en ole sitä kokeillutkaan. Kannattaako jatkaa vai annanko mennä?
Eihän ystävyys ole aina ikuista. Toisista vaan haluaisi pitää kiinni.
lauantai 27. lokakuuta 2012
Uusi elämäni alkoi 23.10.2012
Tajusin että talvi tulee. Pihan oravat on siinä meitä edellä, ne hamstraa villinä ruokaa koloihinsa. Ja sinä päivänä ne vilistivät pitkin pihaa ja mäntyjen runkoja. Töihin pääsyäni laitoin viestin rengasfirmaan ja varasin sen toiseksi viimeisen ajan heti seuraavalle päivälle. Olin 46 vuotta ja 80 päivää.
Renkaat siis vaihdettu. Hymistelin töissä kun aamulla oli nimeksi pakkasta ja tiet aavistuksen liukkaat, kerrankin olin ollut liikkeellä kreivin aikaan. Vai olinko ollut liian ajoissa? Puhelin soittaa Maroon 5:a ja sydän alkaa läpättää, hän soittaa, kaikkien näiden viikkojen jälkeen.... "Onko sulla ketään joka vaihtais autoosi talvirenkaat...?" Katseeni hakeutui katon rajaan, niinkuin sieltä apua saisi! "Vaihdatin eilen" minä senkin hätähousu "Okei, ajattelin vaan varmistaa..." - Joo kiitti. Ja kun päästin puhelimen käsistäni alkoi Maroon soittaa uudelleen, outo numero. Outo numero kutsui minut haastatteluun hakemani työpaikan johdosta. Niin, johtaja itse. Ja heti ensimmäinen aika kiitos, siitä saakka olikin pulssi omissa lukemissaan aina haastatteluun saakka.
Lauantai aamuna heräsin aikaisin, huomasin Facebookista että mun ystävällä on syntymäpäivä, etsin hänelle biisin jota kuunneltiin kun oltiin nuoria naisenalkuja, poltettiin salaa savukkeita ja oltiin siskoja. Maria ilahtui älyttömästi tuosta, että muistin sinne vuosien, vuosien taakse... Luin myös entisen työkaverini, minun oman AD:n kommentin päivitykseeni kerro kerro kuvastin olenko hänestä ihanin (tämä on ihanasta biisistä Sydänparka joka esitettiin perjantaina teeveessä) niin, Sakke kirjoitti jotenki niin että paras assari, jonka kanssa sain aikanaan duuneja vääntää. Kiitos Sakke, tällä jaksaa taas!
Päivä sisälsi muutakin mukavaa, siitä ehkä joskus tai ei koskaan :) Mutta kaikki nämä summaantuu siihen että jotain on muuttunut. Olenko ajautunut mukavaan myötätuuleen? Vai alkaako Axe todellakin toimia! Even the angels fall.... Uskon siihen lujasti ja suhuttelen sitä jatkossakin.
Oli aika tavata äiti, joka asuu nykyään dementiaosastolla. Käynnit siellä on yllättävän - saanko sanoa hauskoja? Sitä se on kuitenkin. Istumme asukkaiden yhteisessä tilassa ja seuraamme elämää ympärillä. Pertti hipsutteli siihen heti perässä ja ihmetteli mistä näin kauniita tyttöjä tänne tuli! Se otti siskoa kädestä kevyesti kiinni ja harmitteli kun ei ole nyt juuri musiikkia, olisi vienyt meidät tanssimaan. Katseli meitä tarkkaan vielä hetken, sipaisi kumpaakin hellästi poskesta ja hipsutteli pois... Äitikin tuli viereen hetkeksi, mutta kiireet veivät taas eteenpäin. Satuin katsomaan erästä miestä hetken silmiin, hän kehui heti vieressä istuvalleen "minun silmät pysähtyi, ja hänen silmät pysähtyi" enkä enää uskaltanut kääntää katsettani sinne päin uudelleen, ties mitä luulee! Ja kun hetken päästä sisko auttoi äitiä huoneeseensä niin johan silmä-mies käveli luokseni, kysyi mistä maailman kolkista mahtaa minut tuntea kun näytän hyvin tutulta. Pertti hipsutteli hänen perässään, otti kädestäni kiinni ja kysyi vieläkö muistan hänet? Totta kai muistan, tanssimaan olisit halunnut. Sitten oli aika lähteä... Äiti olisi lähtenyt mukaan mutta kun menemme vain käymään kaupassa...
![]() |
| Pertti tanssii :) |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



