Ikäkö teki sen, että päätin unohtaa vanhoja kaunoja? Muutama asia on jäänyt kalvamaan mielen sopukoihin, ne silloin tällöin muistuttivat olemassa olostaan, saaden minut taas pahoittamaan mieleni. Ja tässä kävi niin kuin aikanaan tupakan polton lopettamisessa, että aikani kun asiaa kypsyttelin, pystyin deletoimaan pahan tapani, lähes huomaamatta. Tajusin sen itsekin, kuinka järjetöntä kaunan kantaminen on, sitä on vihainen ja tuskissaan, asiasta joka on sattunut 5 vuotta sitten? vai kenties 20 vuotta sitten? Henkilö jolle on katkeroitunut, on jatkanut elämäänsä ja tuskin muistaa tapahtunutta.... ja minä roikun siinä ikivanhassa pettymyksessä.
Eikä aina edes ikivanhassa, samalla romutin tuoreemmat murheenkryynit, ennenkuin edes alkavat kasvamaan.
Siispä jätin taakseni katkeruudet, ei elämäni tästä muttunut päivän paisteeksi ja menestystarinaksi, mutta mitä sitten? No se on vähemmän suolaista ja pikkuriikkisen makeampaa. Jokainen minuutti vähemmän murehtimista, on minuutti enemmän nauttimista. Ja sitähän tässä on kyse.
keskiviikko 2. heinäkuuta 2014
Kohtaamisia, nuoruuden lähteillä
Kohtaaminen, siitähän kaikki alkaa.
Elämä on täynnä hyviä, huonoja tai mitään sanomattomia kohtaamisia. Osa jää mieleen, toiset unohtuu. Olen unohtanut mitä tunsin kun aloitin peruskoulun ja tapasin tulevan koulukaverini. Heidän kanssa kuitenkin vietin yhdeksän vuotta, kasvoimme yhdessä läpi lapsuuden ja kuohuvien teinivuosien. Näimme kuinka tytöistä tuli nuoria naisia ja pojista nuoria miehiä. Hihittelimme poikien äänenmurroksille ja nolostelimme omia muuttuvia vartaloitamme. Ja kun oli aika siirtyä elämässä uusiin kuvioihin, teimme sen kevyesti - koko elämä oli edessäpäin! Ja minä kun olin ihan pihalla siitä, mitä seuraavaksi tekisin, luikin häpeillen huomaamattomasti koulun ovista ulos.
Vuodet kuluivat ja kuluivat... sinne jäi luokkakaverit, luokkakuvien sekaan muistojen pölyttyvään laatikkoon.
Tänä keväänä järjestettiin vanhojen Kortepohjalaisten kokoontuminen, ja se poiki ajatuksen tavata myös omaa läheisempää historiaa. Ei kerennyt jalat palautua maan pinnalle tästä ensimmäisestä tapaamisesta, kun oli jo aika kohdata oma menneisyys. Voi mikä paluu nuoruuteen! Kerta toisensa jälkeen oli sydän pakahtua kun seuraan liittyi ystäviä vuosikymmenten takaa. Toiset niin kovasti muuttuneita ja toiset ihan tunnistettavia. Ja kaikki yhtä rakkaita ja niin tuttuja. Illan kääntyessä yöhön toivoin jo että putoaisimme aikapoimuun, kuplaan jossa voisimne olla ja tutustua uudelleen...
Mutta periksi oli annettava, jätettävä hyvästit.
Nuoruuteen en halua palata takaisin, näin on hyvä. Kohtaamiset on uskomattoman ihania, jopa henkeä salpaavia. Enkä taatusti unohda näitä.
Elämä on täynnä hyviä, huonoja tai mitään sanomattomia kohtaamisia. Osa jää mieleen, toiset unohtuu. Olen unohtanut mitä tunsin kun aloitin peruskoulun ja tapasin tulevan koulukaverini. Heidän kanssa kuitenkin vietin yhdeksän vuotta, kasvoimme yhdessä läpi lapsuuden ja kuohuvien teinivuosien. Näimme kuinka tytöistä tuli nuoria naisia ja pojista nuoria miehiä. Hihittelimme poikien äänenmurroksille ja nolostelimme omia muuttuvia vartaloitamme. Ja kun oli aika siirtyä elämässä uusiin kuvioihin, teimme sen kevyesti - koko elämä oli edessäpäin! Ja minä kun olin ihan pihalla siitä, mitä seuraavaksi tekisin, luikin häpeillen huomaamattomasti koulun ovista ulos.
Vuodet kuluivat ja kuluivat... sinne jäi luokkakaverit, luokkakuvien sekaan muistojen pölyttyvään laatikkoon.
Tänä keväänä järjestettiin vanhojen Kortepohjalaisten kokoontuminen, ja se poiki ajatuksen tavata myös omaa läheisempää historiaa. Ei kerennyt jalat palautua maan pinnalle tästä ensimmäisestä tapaamisesta, kun oli jo aika kohdata oma menneisyys. Voi mikä paluu nuoruuteen! Kerta toisensa jälkeen oli sydän pakahtua kun seuraan liittyi ystäviä vuosikymmenten takaa. Toiset niin kovasti muuttuneita ja toiset ihan tunnistettavia. Ja kaikki yhtä rakkaita ja niin tuttuja. Illan kääntyessä yöhön toivoin jo että putoaisimme aikapoimuun, kuplaan jossa voisimne olla ja tutustua uudelleen...
Mutta periksi oli annettava, jätettävä hyvästit.
Nuoruuteen en halua palata takaisin, näin on hyvä. Kohtaamiset on uskomattoman ihania, jopa henkeä salpaavia. Enkä taatusti unohda näitä.
![]() | |||
| Vanhat Kortepohjalaiset Vuorilammen avajaisissa toukokuussa 2014 |
![]() | |
| YsiDee kohtasi Laajavuoressa kesäkuussa 2014 |
![]() | |
| Kierre on meille kaikille tuttu, nyt eka kertaa siellä yhdessä |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


