maanantai 15. joulukuuta 2014

Papuja ja onnentunteita

Syyskuussa lensin lasteni kanssa Finnairin siivillä Turkkiin, se oli meille kaikille ensimmäinen etelänmatka. Matka oli jotain ihan muuta mitä ennakolta odotin, odotukset eivät olleet todellakaan korkealla. Kun olimme ukkosrintaman läpi laskeutuneet muutaman ilmapompun kokeneina, en vieläkään odottanut ihmeitä. Oli ilta ja säkkipimeää, ukkonen oli myrskynnyt ja räiski salamoitaan edelleen, vesisateen tehostamana. Lähes kahden tunnin epäilyttävä bussimatka päättyi kutenkin onnellisesti hotellimme ovelle. Check in, syömään ja nukkumaan... 

Aamu sarasti, nousin ylellisestä vuoteestani ja siirryin parvekkeelle, ja silloin tajusin, minne olemme tulleet. Paratiisiin. Pakkohan se oli tehdä - lähteä rantaan uittamaan varpaat Välimeressä. Eilisen jäljiltä oli merenkäynti vielä reipasta, joten aalto yllätti ja antoi kunnon kasteen uudelle rakastajalleen.

Viikko oli kuin unelmaa, en tarvitse mitään muuta kuin auringon, ihanan hotellin, upean rannan ja ne palvelut... ja se henkilökunta!... ja olen ikionnellinen. Itkun kanssa sieltä pois oli lähdettävä. Ruskeina kuin pavut.

Näkymä parvekkeeltamme, ensimmäisenä aamuna oli vähän pilviä

   
Meren ranta, sata metriä uima-altaalta ja meri oli vastassa




Näin minusta tuli vadelmavenepakolainen, kaipuu Kaya Sideen on sammumaton. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti